Kun seksi ei kiinnosta

Kun seksi ei miestäni enää kiinnosta

2.2.2014 – Asko Nummela / tantrakonsultti, hoitaja ja kouluttaja

Mitä tehdä kun seksi ei enää kiinnosta kumppania. Törmäsin alla olevaan artikkeliin Facebookissa ja ajattelin kirjoittaa siitä omat ajatukseni blogiin.  Iltalehti otsikoi jutun seuraavasti: 

Paula sai viime vuonna seksiä kahdesti: "Haluaisin edes muistaa miltä tuntuu..."


40-kymppinen Paula sai seksiä kaksi kertaa viime vuoden aikana. Mitä Sinun mielestä Paulan pitäisi tehdä tässä tilanteessa ja mitkä olisivat neuvosi Paulalle tai hänen miehelleen? Sanojensa mukaan Paulalla on kuitenkin muuten hyvä suhde miehensä kanssa ja ymmärtääkseni ero ei olisi se ensimmäinen ratkaisu.

”Seksiä, kuten rakkauttakaan ei voi pakottaa suhteeseen."


Mielestäni Paulan kannattaisi ottaa asia puheeksi miehensä kanssa ja nostaa kissa rohkeasti pöydälle. Omien sanojensa mukaan Paula on niin tehnytkin, mutta ehkä hän ei ole osannut ehdottaa toista miestä itselleen. Jutusta selvisi, että Paulan mies on jäänyt kerran kiinni pettämisestä ja epäilen vahvasti, että hän saattaa harrastaa sitä vieläkin.

Paula voisi siis etsiä toisen miehen joko pelkästään seksikumppanikseen, tai sitten mukana voisi olla myös jonkinlaista seurustelua tai polymeininkiä. Mielestäni Paula uhraa nyt tässä oman elämänsä aivan turhaan, kun hän voisi tehdä jotain asialle ja löytää kadoksissa olleen naiseutensa/seksuaalisuutensa.

Eihän kukaan voi olettaa että kaksi kertaa vuodessa seksiä on suhteessa riittävästi. Kyllä siinä jo unohtaa et mitä seksi on ja miltä se tuntuu. Jos tilanne vielä on niin kuin arvelen, eli Paulan miehellä on toinen nainen, niin tilanne on aika moraaliton.

Ajatellaan et tilanne miehen mahdollisesta seksisuhteesta paljastuisi, niin olisiko Paula kenties vihainen ja kenelle? Mielestäni kyllä olisi ja eniten ehkä siitä, että mies on pitänyt häntä selibaatissa ja hoitanut itse omat tarpeensa rakastajattarensa kanssa. Ehkä hän olisi myös vihainen itselleen, ettei ole ollut tarpeeksi rohkea ja tehnyt tarvittavia siirtoja asian etenemiseksi.

Millaisia neuvoja Sinä antaisit Paulalle tai hänen miehelleen?


Pitäisikö Paulan erota, tai antaa tilanteen vain olla? Olisiko Paulalla oikeus hankkia toinen suhde miehensä luvalla tai salaa? Millaisen neuvon Sinä antaisit Paulalle?

Blogin kirjoittaja Asko Nummela on tantrakonsultti ja -ohjaaja. Hyväntuulinen valmentaja, joka voi opastaa Sinut aivan uusiin ulottuvuuksiin Rakkautesi Maailmassa.

Ota rohkeasti yhteyttä, jos kiinnostus heräsi.

Asko Nummela
Rakkauden Paratiisin asiantuntija
040 526 0713

https://askonummela.fi

tantra palvelupuhelin
Asko Nummela neuvoo ja opastaa

Asko Nummela

Tantrakonsultti / hoitaja / kouluttaja

040 526 0713
asko@numfidea.fi
https://askonummela.fi