onnellinen pariskunta

Kosminen tantra takaisin paluun tueksi

28.8.2019 – Asko Nummela / tantrakonsultti, hoitaja ja kouluttaja

Kosminen tantra auttaa sinua muuntumaan oikealle taajuudelle

Kerron blogissani hieman kosmisesta tantrasta ja mitä se oikein pitää sisällään, keille se sopii ja miksi. On tullut siis aika paljastaa lisää kosmisesta tantrasta ja joistakin siihen kuuluvista asioista. Toki itsekin olen tällä tiellä vasta aloittelija, mutta jonkinlainen pohja minulla on johtuen kosmisesta taustastani, sekä vuosien ahkerasta opiskelusta. Suomeksi sanottuna olemme siis kotoisin kosmoksesta, jossa olemme kehittyneet yksilölliseksi persoonaksi monien muiden tavoin.

”Kosmisessa tantrassa otetaan huomioon myös henkilön kosminen tausta."


Kosminen tantra on paljon muutakin kuin vain seksuaalisuutta, aivan kuten Itämainen tantra. Itse asiassa kosmisen tantran päämääriä on löytää valaistuminen seksuaalisuuden avulla, niin että seksuaalisuus muuntuu asteittain energioista nauttivaksi toiminnaksi ns. perinteisen seksuaalisuuden jäädessä taustalle ja jossain vaiheessa jopa mahdollisesti vallan pois kosmisen ihmisen elämästä.

Kosmisen tantran yksi vahvimmista päämääristä on tehdä takaisin paluu siihen Jumalalliseen tilaan, missä olimme ennen maapallon karmiseen kiertoon ”kiinnijäämistä”. Tulimme aikoinaan auttamaan ihmiskuntaa ja maapalloa nousemaan ja nyt se aika alkaa taas olla meidän jokaisen ulottuvilla, palauttaa alkuperäiset voimamme ja auttaa muita nousemaan, mutta ensin meidän on noustava itse.

”Kosminen tantra tähtää voimien hallintaan ja takaisin paluun toteutumiseen."


Meidän pitää puhdistaa karmaamme ja löytää kosmiset keinot vapauttaaksemme meissä osittain uinuvat kosmiset rakkaudelliset energiat. Ensin työskentelemme pelkojemme kanssa ja opimme ymmärtämään mistä ne ovat tulleet aikojen saatossa.

Sitten vapautamme vähitellen pelkojen jähmeää energiaa, kuin kuorien sipulin lehtiä yksitellen päältä paljastaen koko ajan kauniimpia ja kauniimpia lehtiä. Koko kasvuprosessi on hieman erilainen, voisiko sanoa rankempi kuin alkuperäisellä maan ihmisellä, johtuen kosmisista taustoistamme ja ”lankeemuksistamme”, jossa menetimme nuo mahtavat Jumalalliset voimat. Nyt on tullut aika etsiä noita sisäisiä voimia uudelleen ja palauttaa ne itsellemme. 

Keille kosminen tantra on suunnattu?


Kosminen tantra on siis suunnattu etupäässä niille, jotka tuntevat olevansa kosmisia sieluja ja jotka kaipaavat elämäänsä enemmän kosmisia aspekteja. Kosmisten sielujen seksuaalisuus eroaa jonkin verran arkielämän seksuaalisuudesta. Monet meille tutut asiat ovat utopiaa suurimmalle osalle tämän pallon kulkijoista.

Edellä mainitut asiat ovat syitä siihen, miksi kosminen tantra sopii vain määrätyille ihmisille vai olisiko oikeampi ilmaus ehkä olennoille. Kysymyshän on kuitenkin enemmän hyvin moniulottuvuudellisista olennoista kuin ihmisistä, vaikka ihmisen kehoa tällä hetkellä asutammekin. Meitä on hyvin paljon ja olemme erilaisia olemuksiltamme.

Menikö liian vaikeaksi? Ei hätää. Toimin Rakkauden Paratiisin kosmisena -valmentajana ja voin auttaa Sinua monin eri tavoin. Ota yhteyttä, jos haluat jutella lisää.

Asko Nummela
Rakkauden Paratiisin kosmisuuden asiantuntija
040 526 0713

tantra palvelupuhelin
Asko Nummela neuvoo ja opastaa

Asko Nummela

Tantrakonsultti / hoitaja / kouluttaja

040 526 0713
asko@numfidea.fi